Veli Veikko Koota (syntynyt 14. syyskuuta 1957 Kankaanpää) on entinen suomalainen nyrkkeilijä ja nykyinen nyrkkeilyvalmentaja.
Koota edusti Suomea Moskovan olympialaisten 1980 54 kg:n sarjassa. Hän voitti Jugoslavian Fazlija Šaćirovićin, mutta hävisi toisessa ottelussaan lopulliselle hopeamitalistille, Venezuelan Bernando Piñangolle, ja sijoittui jaetulle yhdeksännelle sijalle. EM-kilpailuissa Koota hävisi kahdesti avausottelussaan bulgarialaisvastustajalle: Hallessa 1977 54 kg:n sarjassa Dimitar Pehlivanoville ja Varnassa 1983 57 kg:n sarjassa Plamen Kamburoville.
Koota voitti kaksi Pohjoismaiden-mestaruutta ja edusti Suomea yli 30 maaottelussa. Hän voitti Suomen-mestaruuden 54 kg:n sarjassa vuosina 1977, 1978, 1979, 1980 ja 1981. SM-pronssia hän sai 54-kiloisissa 1984 sekä 57 kg:n sarjassa 1982 ja 1983. Hän edusti seuratasolla Venesjärven Leiskua.
Koota ryhtyi valmentajaksi lopetettuaan aktiiviuransa 1984. Hän valmentaa poikaansa Matti Kootaa ja muita Kankaanpään Nyrkkeilijöiden edustajia. Lisäksi hän on mukana maajoukkuevalmennuksessa toimien muun muassa Milanon MM-kilpailuissa 2009 Suomen joukkueen valmentajana. Suomen Nyrkkeilyliitto on valinnut hänet vuoden valmentajaksi 2001 ja 2008.